maanantai 30. huhtikuuta 2012

VAPPUMAKKARA 2012

WappunakkiVarma nakki!

KORPELAN  AITONAKKI

WAPPU, tuo työtätekevän suomen keväinen juhla on antanut nakkimakkaralle oman asemansa juhlapöydässä ja tämä on hoksattu myös perinteikkään Korpelan makkarayhtiön tehtailla. Nykyään ns. euronakin rinnalle on noussut suomalais-kansallinen aitonakki, eli ns. vanhan ajan nakkimakkara makuineen ja tuoksuineen.
Tämän vapun nakiksi valittiin siis Korpelan aitonakki, joka paistettiin reilusti pannulla vanhan vartti täysillä- vartti kakkosella-teholla.
Korpelan nakit on verhottu yhtiön perinteikkääseen vihertävään pakettiin ja ne ovat kooltaan hiukan pienempiä kuin ns. stadardiluokka yleensä on, joten mielenkiinnolla odotimme mitä pannulta saadaan.
Alle puolentunnin paiston ja hauduttelun jälkeen lautaselle saapuu kasa hyvin ruskettuneita, tiriseviä namupaloja joitten mukaan heitämme reilusti forssan perunasalaattia ala valkosipuli ja tummaa auran sinappia.ja maista: ja leikatessa nakin koostumus on reilun kostea ja mehevä, seos on kuohkea kaikin puolin. Makunautinto hiukan yllättää: Perusmaku on melko mausteinen, maustepipuri kajastaa jostakin taustalta ja miellyttävän laaja mausteisuus valtaa kielenkannat laajalla: Nakki on  kohtuullisen suolainen ja rasvaisuuttakin löytyy rehellisesti mutta sopivassa määrin. Aito, vanhanajan hyvänmakuinen nakkimakkara jossa maistuu rehellisesti maustettu liha! Ehtaa tavaraa, tämä on maistuvaista tavaraa.
Kaikenkaikkiaan miellyttävä tuttavuus lautasella eikä hintakaan ollut kuin 3 euroa tasalleen, eli hinta-laatusuhde on hyvin kohdillaan.Nykyisissä nakeissa useat kärsivät joko liiallisesta keveydestä tai sitten maku on tasaisen harmaa mutta tässä nakissa on luonnetta.Korpela on tehnyt maukkaan pikkunakin vanhanajan teollisuuden hengessä ja onnistunut siinä hienosti.Tänään on juhlapäivä joten emme anna tähtiä eikä pisteitä, vain kehuja.
Kulaus Olvin uutta Sven Tuua-olutta sinisestä tölkistä päälle ja olo on kuin parhaalla työn sankarilla
Savolainen makkarakerho toivottaa hyvää ja hauskaa vappua kaikille!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

HUHTIKUUN MAKKARA

jawohl! Das Gut!

LINESSE FRANKFURTER ruokanakki , saksa

SAKSALAISET ymmärsivät makkaramualiman yksinä edelläkävijöinä nakkimakkaran sosiaalisen ja sielullisen merkityksen ja lukuisien bratwurstien lomassa he kehittelivät kokonaan oman täysliha-nakkinsa ruokapöytien iloksi. Lähtökohtana oli selkeästi että nakin pitää pienestä koostaan ja pikkuveli-asemastaan huolimatta voida olla yhtä täyttävä kokemus kuin itse grillimakkara tai lenkki. Siispä Frankfurtissa käytiin tekemään jo ennen saksan yhdistymistä Bismarckin aikoihin ja ennenkin totisin ilmein uudentyyppistä kokolihamakkaraa, frankfurter-nakkia jonka merkitys saksan historiassa lienee lähes yhtä suuri kuin koko saksan yhdistymisellä yksittäisistä kuningaskunnista saksan valtioksi. Nimestä on tullut kansainvälinen brändi.
Ostamme syntysijojen tuotetta eli lidliin oli jälleen asiaa, siellä hyllyssä löytyi Linesse- tehtaan ns. kevytversio frankfurter-nakista. Kevytnakki? Olisiko se pahempi vitsi kuin jokin muu kevytjuttu? Koska tuotetta oli vähän tarjolla emmekä ole koskaan syöneet kevytversiota, jotn otetaan nyt sitten ja kokeillaan!
Saksalainen Linesse valmistaa lukuisia kevyttuotteita ja ne ovat olleet tähän asti varsin laadukkaita mutta miten pärjää nakki? Sinisellä suomenväreillä koristetusta pakkauksesta paljastuu monta pitkää, pitkää nakkia eli kokoa ainakin on. Hintaa kuitenkin vain noin 2,5 euroa.
Pistetään tänään nakit pannuun: Levy kutoselle ja kansi päälle, annetaan ottaa hetki väriä ja sitten lasketaan haudutuslämmölle 2-3 asteikolla ja 20-25 minuuttia.
Pannulta lautaselle saapuvat komeasti ruskistuneet, pitkät ja tuoksuvat frankfusterit. Nyt seuraa jännä hetki: Onko kevyttuotteen liha korventunut pilalle? rasvan vähäisyys yleensä tuhoaa suomalaisen miehen omakotilalo-unelman kokoisen makkaraunelman grillissä siinäkohtaa ettei ole tarpeeksi rasvaa mukana. Leikkaamme jännityneinä palasen, kuoro rapsahtaa komeasti halki ja liha leikkaantuu erittäin rapeasti sekin. Maistetaan: Päälle on laitettu kevyen hengen merkeissä lidlistä löytämäämme uutta herttua-sinappia, suomalaista tuotetta merkinnän mukaan ja haukataan:
Maku yllättää! Se ei ole tylsän kuiva vaan ryhdikkään rapea, maukas ja lihaisa. Varsin hienostunut, tasainen ja miellyttävä. Mausteita on maltillisesti, suolaisuus tuntuu saksalaisen reilulta muttei liiaksi asti. Kevyt-nakki on onnistunut seos jota on miellyttävää mussutella pala kerrallaan, tämä ei ole mikään B-luokkateos vaan todellakin asiallinen sekoitus.
Saksalaisetkin osaavat siis tehdä kevytmakkaraa, ja syötävää sellaista vieläpä.
Nakeista kun puhutaan syödään reilusti saksalaista omaa perunasalaattia jota löytyy samasta kaupasta kilon paketeissa, ja juodaan kesäolutta päälle. Maistuvaa!
Annanne tälle kokeilumakkaralle neljä pistettä viidestä sillä yllätys oli siinämäärin positiivinen odotuksiin verraten. Das Gut!